maanantai 2. syyskuuta 2013

Violetit esittäytyvät ja kertoilevat ensimmäisen päivän fiiliksiään

Heipsan!
Elikkäs ryhmämme koostuu kolmesta ammatti-instituutin opiskelijasta ja viidestä ammattikorkean opiskelijasta, joiden tarkoituksena on muiden ryhmien tavoin suunnitella taideteos luontoon meille varatulle alueelle.
   Nyt ensimmäisenä päivänä olemme kierrelleet ja tutkineet ympäristöömme ja todenneet sen soveltuvan meille täydellisesti. Idea tulevaan taideteokseemme syntyi lähes välittömästi. Aluksi projekti tuntui hieman epäilyttävältä, mutta vauhtiin päästyämme ja ryhmähengen vakiintuessa olemme koonneet itsemme ja avaroittaneet katseemme niin, että pystymme suhtautumaan projektiin jo paljon myönteisemmin ja innokkaammin.
    Tänään olemme myös saaneet aikaiseksi "ensimmäisen luomuksemme", eli pelasimme viivashakkia ja vuoron perään loimme jotain mustalla ja valkoisella pöydälle asetettuun paperiin. Jokainen pääsi vuorollaan jättämään oman kuvionsa paperiin ja lopputulos oli sangen jännittävä.
    Tässä olikin ensimmäisen päivän kuulumisiamme, palataan huomenna taas asiaan!
T: violetit

1 kommentti: